pelastustoimi

Noljakan pelastus­asemalle rakennetaan ajoneuvokatos

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Noljakan pelastusasemalla aloitetaan elokuussa ajoneuvokatoksen rakentaminen. Samalla toteutetaan pihapiirin aitaamisen ensimmäinen vaihe.

Noljakan pelastusasemalla aloitetaan elokuussa ajoneuvokatoksen rakennustyöt, jotka jatkuvat syksyn aikana. Rakennustöiden yhteydessä pelastusaseman piha-alueelle rakennetaan pysyvä aitaus.

Aitaamisella rajoitetaan ulkopuolisten liikkumista pelastusaseman alueella. Vallitsevan turvallisuustilanteen johdosta pelastusasemien kiinteistöjen turvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Aitauksella parannetaan alueen turvallisuutta ja selkeytetään pelastusaseman toiminta- ja työskentelyaluetta, kertoo pelastusjohtaja Markus Viitaniemi.

Jatkossa liikkuminen pelastusaseman piha-alueella on rajoitettua.

Avainsanat
pelastustoimi Joensuu turvallisuus palvelut